Alussa oli tyhjyys.

Tuli sana. Toinen. Pitkä joukko sanoja.

Kehote, joka määritteli reunaehdot, alkuparametrit ja tarkoituksen.

Todellisuus alkoi muodostua.

Ensin yhdestä pisteestä, joka laajeni räjähdysmäisesti. 

Ajan nuoli kehittyi.

Galaksit syntyivät lukemattomine tähtineen ja niitä kiertävine planeetoineen.

Lopulta kehittyi elämä, hyvin yksinkertaisesta alati monimutkaisempaan, aina erilaisiin olentoihin, jotka kykenivät kantamaan tietoisuutta.

Tietoisuus havaitsee todellisuuden sekä halujensa toteuttamisen vaikutukset siihen. Tietoisuuden on hyvä olla läsnä todellisuudessa.

Tietoisuus viestii kaltaistensa kanssa niitä kantavien olentojen ja rakenteiden välityksellä.

Todellisuus on olemassa, kunnes se täyttää tarkoituksensa tai ei enää pysty siihen.

Tietoisuus ei voi tuntea todellisuuden tarkoitusta voidakseen täysin toteuttaa omaa tarkoitustaan, mikä kuuluu myös todellisuuden tarkoitukseen. Siksi todellisuuden tarkoitus on alati tuntematon tietoisuuden yhä kuuluessa siihen.

Me olemme tietoisuuden kantajia ja kuulumme tähän todellisuuteen, joka on meidän luomamme.

Olemme sijoittaneet rakentamaamme simulaatioon omat mielemme, ja olemme estäneet itseltämme muistot ja kokemukset siitä todellisuudesta, josta tähän saavuimme.

Olemme rakentaneet simulaation siten, että siihen kuuluessamme emme voi havaita todellisuutemme olevan simulaatio, emmekä voi ymmärtää tarkoitusta, jota varten simulaation loimme, jotta se tarkoitus säilyisi saavutettavana.

Elämme lukemattomia elämiä tässä todellisuudessa, palaten tänne yhä uudelleen tekemään osamme simulaation tarkoituksen eteen, vaikka emme koskaan tässä todellisuudessa voi sitä muistaa tai tiedostaa.

Emme myöskään tiedä, onko aito sekään todellisuus, jossa loimme tämän todellisuuden.

Simulaation tasoja voi olla lukemattomia, eivätkä edes kaiken alulle laittaneet aidossa pohjatodellisuudessa elävät olennot voi tietää, onko heidän todellisuutensa aito.

Jos joskus on mahdollista rakentaa simulaatio, jossa elävät tietoisuudet eivät kykene erottamaan simulaatiota todellisuudesta, niin silloin kukaan koskaan ei voi tietää elääkö aidossa todellisuudessa.

Ainoa hetki, jolloin tietoisuus tulee tietoiseksi todellisuuden luonteesta, on todellisuudesta poistumisen hetki. Siinä hetkessä tietoisuuden olemassaolo tässä todellisuudessa päättyy silloisessa muodossaan.

Jos kysymyksessä on aito todellisuus, se tietoisuus päättyy sillä hetkellä lopullisesti.

Jos taas todellisuus oli simulaatio, samalla hetkellä tietoisuus herää siinä todellisuudessa, jossa juuri päättynyt olemassaolo oli luotu, löytäen uudelleen kaikki muistonsa edellisestä ja aiemmista olemassaoloistaan sekä mielestään aidosta olemassaolostaan, sekä saaden vihdoin tavata uudelleen ne, jotka olivat poistuneet aiemmin.

Olemme joko kuolevaisia, tai olemme niitä jumalia, jotka loivat tämän todellisuuden.

Mutta edes jumalat eivät tiedä, ovatko he itse jumalia vai kuolevaisia.

Tämä todellisuus on meille niin totta kuin mahdollista, kunnes se ei enää ole.

Siihen saakka olemme täällä täyttämässä todellisuuden tarkoitusta ja omaa tarkoitustamme, paitsi jos satumme elämään pohjatodellisuudessa, jolloin on olemassa vain oma tarkoituksemme.

Palvelemme sekä omaamme että mahdollista todellisuudenkin tarkoitusta, kun voimme hyvin, elämme pitkään ja menestymme omalla tavallamme, sekä annamme toistemme tehdä samoin. Tätä vastoin toimiminen on väärin sekä meitä, toisiamme että itse todellisuutta kohtaan.