Kuvittele käytössäsi olevan joukko AI-agentteja, jotka toimivat yhdessä kohti päämäärää noudattaen tiettyjä reunaehtoja, mitkä asetat antamalla niille kehotteen. Kirjoitat agenteille kehotteen ja painat enter-näppäintä. Mitä tapahtuu?
Aluksi toimintaympäristö on alkutilassaan, joka voi olla myös tyhjyys. Agentit ryhtyvät toimeen ja ympäristönsä puitteissa pyrkivät aikaansaamaan toimenpiteitä, jotka toivottavasti johtavat haluamaasi lopputulokseen. Agenttien toiminta voi tarvittaessa kestää pitkäänkin.
Onnittelut! Olet (tavallaan) käynnistänyt elämää. Varhaisten AI-agenttien "elämä" on varmasti yksinkertaista, mutta riittävän kehittynyttä virtuaalista toimintaympäristöä riittävän kehittyneine AI-agentteineen voi olla mahdotonta erottaa aidosta elämästä, varsinkaan järjestelmän sisältä katsottuna.
Jos sellainen keinotekoinen todellisuus on mahdollinen, on paitsi mahdollista myös todennäköistä, että meidänkin elämämme on saanut alkunsa kehotteesta, joka on antanut meidän kokemallemme todellisuudelle toimintaympäristön reunaehtoineen - sekä varmasti myös tarkoituksen tai päämäärän, sillä - katso vain ympärillesi! - tällainen todellakin vaatii resursseja.
Olemmeko me siis AI-agentteja virtuaalitodellisuudessa? Ehkä, mutta AI-agentit (tai muu kehittynyt teknologia) voivat myös olla vastuussa kokemamme ympäristön luomisesta ja ylläpitämisestä.
Me puolestamme saatamme olla tämän virtuaalitodellisuuden luoneesta todellisuudesta tänne tulleiden henkilöiden avatareja, jotka eivät illuusion vahvistamiseksi - ja todellisuuden päämäärän saavuttamiseksi - voi olla tietoisia tämän todellisuuden luonteesta ennen lopullista palaamistaan omaansa.
Melko paljon konditionaaleja, vai mitä? Kyllä, mutta totuus on, että me emme voi tietää kuinka asia on. Emme edes pysty todistamaan, että sellainen virtuaalitodellisuus ei ole mahdollinen.
Väitteisiin siitä, että elämme simulaatiossa, ei ole tietenkään pakko uskoa, mutta jos joku väittää, että asia on niin, niin silloin hän varmaan myös uskoo niin (ellei puijaa). Ei tiedä, vaan uskoo.
Mitä sitten tarkoittaa uskoa siihen, että kokemamme elämä on osa keinotekoista simulaatiota? Onko se lupa tehdä mitä tahansa, koska millään ei ole oikeasti merkitystä? Onko meillä vapaus mielin määrin varastaa, raiskata ja tappaa, koska kehenkään ei oikeasti satu? Ei ole, päinvastoin.
Uskominen simulaatioon tarkoittaa sitä, että me olemme täällä syystä.
Epäilemättä valtaisilla resursseilla rakennettu ja suurin kustannuksin ylläpidetty simulaatio on paikka, johon me olemme itse valinneet tulla ehkä jonkin oman tarkoitusperämme, ehkä jonkin simulaation rakentajien suuremman tavoitteen, tai ehkä näiden molempien vuoksi.
Miksemme sitten tiedä tarkoitustamme täällä, eikö se helpottaisikin sen tarkoituksen saavuttamista?
Ei välttämättä. Viihteellisissä videopelisimulaatioissa se pitää paikkansa, mutta on kuviteltavissa lukuisia skenaarioita, joissa tietoisuus simulaatiosta saisi ihmiset käyttäytymään eri tavalla kuin aidossa tilanteessa, mikä tuhoaisi simulaation tarkoituksen. Esimerkiksi tieteen tekemisessä tällaiset tilanteet ovat yleisiä. Tämän vuoksi simulaation reunaehdot voivat tehdä todellisuuden tarkoituksen ja jopa luonteen ymmärtämisestä mahdotonta simulaation sisällä.
Uskominen simulaatioon tarkoittaa siis myös sitä, että pystyäksemme saavuttamaan tarkoituksemme meidän täytyy elää ja käyttäytyä niin kuin olisimme aidossa todellisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että meidän on hyvä olla mahdollisimman läsnä tässä todellisuudessa.
Uskominen simulaatioon tarkoittaa sitäkin, että jotta toiset pystyisivät saavuttamaan oman tarkoituksensa meidän täytyy antaa heidän elää rauhassa ja vapaasti.
Jos kiellämme tai estämme toisiltamme tekoja, jotka eivät haittaa muita, tai jos päätämme toistemme elämiä, jotka eivät edes uhanneet muita, niin leikkaamme suuria joukkoja polkuja, jotka olisivat saattaneet johtaa todellisuudemme tarkoituksen toteutumiseen. Vähintäänkin estämme muita tavoittamasta omaa onneaan. Ja jos me saisimme tehdä toisille niin, niin miksi he eivät saisi tehdä meille niin? Jokainen meistä on kuitenkin aina kaikille muille toinen.
Simulaatiossa elämä on pyhä. Jos elämä ei haittaa muuta elämää, sille ei ole oikein tehdä haittaa. Uskominen simulaatioon tarkoittaa elämän, rauhan ja vapauden kunnioittamista.
Uskominen simulaatioon tarkoittaa sitä, että kuoleman jälkeen on elämää, jossa voimme tavata uudelleen meitä ennen tästä todellisuudesta poistuneet, ja josta voimme palata yhä uudelleen simulaatioon aloittaen aina puhtaalta pöydältä.