Jos tosiaan elämme simulaatiossa, ja elämä on vain peliä, niin mitä merkitystä millään on? Jos kokemamme todellisuus on keinotekoinen ja tietoisuutemme ovat peräisin aidosta todellisuudesta, niin miksi sinnittelisimme täällä emmekä palaisi aitoon todellisuuteen, jonka täytyy olla käsittämättömän kehittynyt ja yltäkylläinen voidakseen luoda näin uskottavan virtuaalitodellisuuden?

Miksi emme vain tappaisi itseämme ja päättäisi elämäämme täällä, varsinkin jos se on vaikeaa ja täynnä epäonnistumisia?

Näin voi aivan hyvin kysyä, mutta yhtä hyvin tai paremminkin voi kysyä, että miksi tappaisi itsensä.

Kuten olemme käsitelleet, olemme tulleet tänne syystä. Olemme itse valinneet tulla tähän todellisuuteen, ja varmasti täysin tietoisina siitä, että elämä täällä on erilaista ja usein vaikeaa ja haastavaa.

Emme tietenkään voi tietää miksi tänne tulimme. Emme tiedä sitäkään, mitä valintoja olemme tehneet tänne tullessamme. Emme tiedä, millaista elämämme aidossa todellisuudessa oli, emmekä tiedä miksi valitsimme väliaikaisesti tämän todellisuuden, sen sijaan että eläisimme keskeytyksettä siellä mistä tulimme.

Tiedämme vain, että teimme niin, ja tiedämme sen siitä, että olemme täällä.

Ehkä halusimme oppia jotain. Ehkä juuri tällainen kokemus puuttui lukuisten kokemustemme joukosta, ja halusimme nähdä myös tämän puolen elämästä. Ehkä valitsimme juuri tämän aikakauden tai tämän paikan, koska se oli jäänyt meiltä aiemmin kokematta, tai ehkä aiemmin juuri tällainen kokemus oli sellainen, jonka halusimme kokea uudelleen. Ehkä tulimme tänne ystäviemme kanssa ja haluamme jakaa kokemuksen yhdessä.

Jos heittäisimme tämän elämämme pois siksi, että se on ikävää, vaikeaa, tai tylsää, tai jos koemme epäonnistuneemme tai tulevamme kohdelluksi kaltoin, niin hylkäisimme samalla kaiken sen, minkä vuoksi tänne tulimme.

Ja mitä siitä saisimme? Palaisimme elämään ja todellisuuteen, josta halusimme tulla tänne. Palaisimme ehkä aiemmin kuin tarkoituksemme oli. Varmasti voisimme palata, ja varmasti niin myös teemme, mutta silti heittäisimme hukkaan tämän elämän ja nämä mahdollisuudet, joita meillä juuri nyt, juuri tässä hetkessä on.

Samalla on todettava, että joskus tulee se hetki, jolloin meidän on aika jättää tämä todellisuus taaksemme, ainakin väliaikaisesti.

Se voi tapahtua sairauden, vanhuuden, tapaturman tai väkivallan seurauksena. Elämämme voi päättyä ilman, että voimme siihen itse vaikuttaa.

Niin kuitenkin käy yhä harvemmin. Tieteen, teknologian ja lääketieteen kehityksen tuloksena me kuolemme yhä harvemmin sellaisiin ulkoisiin tekijöihin, jotka ennen tarkoittivat varmaa kuolemaa. Elämme yhä pidempään ja yhä terveempinä.

On mahdollista, että kehityksemme saavuttaa pisteen, jossa kuolema on voitettu. Saatamme oppia parantamaan kaikki sairaudet, korvaamaan kaikki tuhoutuneet elimet, ja jopa hävittämään itsensä vanhenemisen. Saatamme saada avun lähes aina niin nopeasti paikalle, että mitään ei ole menetetty, ja saatamme jopa pystyä tekemään itsestämme entistä kestävämpiä ja pystyvämpiä.

Jos näin käy ja voimme halutessamme elää lähes ikuisesti, niin onko meidän myös tehtävä niin?

Ei ole. Vaikka voittaisimme kuoleman, niin voimme silti aina tappaa itsemme päättääksemme tämän elämän ja palataksemme aitoon todellisuuteen.

Voimme tehdä sen milloin tahansa. Nyt tai huomenna - tai sitten, kun koemme saavuttaneemme täällä sen mitä luullaksemme tulimme täältä hakemaan. Se voi tarkoittaa eri henkilöille hyvinkin eri asioita.

Yksi voi haluta elää tuhansia vuosia yli kokonaisten aikakausien, toinen saattaa kokea saavuttaneensa kaiken haluamansa jo vaikkapa 27-vuotiaana, kolmannelle kärsimys ja tuska voi olla mitta, joka vain odottaa täyttymistään.

Oman elämänsä päättäminen voi joskus olla jopa ainoa teko, jossa henkilö kokee olevansa aidosti vapaa. Kun henkilö tekee sen omasta vapaasta tahdostaan ja vakaasta harkinnastaan, se ei ole tragedia, vaan se on arvokas asia, jota on jopa syytä juhlia. On juhlan paikka osoittaa kunnioitusta elämälle, jonka elänyt kokee sen olleen täysi ja määränsä mittainen.

Tulevaisuudessa kuolema korjaa meidät vain niin halutessamme, ja voimme suhtautua elämään ja kuolemaan siten jo nyt. Ehkä jonain päivänä meille riittää, ehkä koemme, että tämä oli tässä. Järjestäkäämme silloin juhlat, ja poistukaamme riemukkaasti!

Mutta niin kauan kuin tämä ei ole se hetki, kun kuolemme, niin tämä on se hetki, jolloin elämme. On hyvä olla läsnä tässä hetkessä ja kokea se kokonaan, kaikessa kauneudessaan ja kurjuudessaan.

Tämä on meidän elämämme tässä ja nyt. Elä se!