Eikö todellisuuden kutsuminen simulaatioksi ole vähättelevä termi, aivan kuin kaikki täällä kokemamme ei olisi aitoa?
Ei, vaan jos elämme simulaatiossa, niin se on tarkka ja oikea termi simulaation ulkopuolella. Käytämme itse samaa sanaa luomistamme simulaatioista. Ja jos jonkin luomamme simulaation sisällä luotaisiin uusia simulaatioita, niin luomamme simulaatio kutsuisi sitä (omalla kielellään toki) simulaatioksi ja meidän luomustamme todellisuudeksi.
Todellisuuden ja simulaation ero on siis se, että missä termiä käytetään. Me kutsumme kokemaamme ympäristöä todellisuudeksi, ja luomiamme ympäristöjä simulaatioiksi. Simulaatioidemme sisällä ne koettaisiin todellisuuksiksi, ainakin sitten, kun ne ovat tarpeeksi kehittyneitä, jotta niissä olevat toimijat kykenevät muodostmaan mielipiteitä todellisuuden luonteesta.
Samalla tavoin siinä todellisuudessa - kutsutaan sitä vaikka Arkheksi - joka on luonut meidän kokemamme todellisuuden, sitä kutsutaan simulaatioksi ja Arkhea itseään kutsutaan todellisuudeksi.
Toisin sanoen, kaikki todellisuudet ovat luojiensa mielestä simulaatioita ja asukkaidensa mielestä todellisuuksia. Ainoa poikkeus sääntöön on pohjatodellisuus, Anarkhe, jota ei ole luotu ja joka vain on, ja josta kaikki muut todellisuudet ovat lähtöisin.
Entä jos elämmekin pohjatodellisuudessa, silloinhan todellisuuden kutsuminen simulaatioksi on virhe, eikö?
Totta, niin on. Mutta kuten olemme aiemminkin keskustelleet, on epätodennäköistä, että elämme pohjatodellisuudessa, jos simulaatioiden luominen on mahdollista.
Todellisuutemme voi olla Anarkhe, mutta olemme jo vuosituhansien ajan päätyneet siihen, ettei kokemamme todellisuus ole Brahman, Tao, Sunyata, Taivas, tai Al-Haqq, vaan kokemuksemme on jonkin tai jonkun luomus tai illuusio, jonka alla, takana tai ulkopuolella on aito todellisuus - Arkhe - jota emme voi tässä todellisuudessa ymmärtää.
Vaikka nykyisin materialismin, empirismin ja rationalismin valossa pidämme kokemaamme ja havaitsemaamme pohjatodellisuutena ja ainoana todellisuutena mikä on olemassa, totuus on se, että jokaisen simulaation sisällä materialistinen, empiirinen ja rationaalinen lähestymistapa johtaa samaan lopputulokseen. Simulaation sisältä ei voi havainnoida ulkoista todellisuutta, koska se rikkoisi simulaation ja tekisi sen tarkoituksen tyhjäksi.
Tieteellinen lähestymistapa siis kertoo meille vain sen, millainen kokemamme todellisuus on. Se ei voi kertoa meille, onko kokemamme todellisuus aito.
Miten sitten voimme olla läsnä todellisuudessa, joka ei välttämättä ole edes aito?
Vaikka kokemuksemme ympäröivästä todellisuudesta ja jopa kehoistamme olisi osa simulaatiota, niin me olemme silti aitoja. Vaikka olisimme tulleet tähän todellisuuteen Arkhesta, olemme täällä nyt tässä hetkessä, ja se on ainoa paikka, jossa voimme olla läsnä. Sisäinen todellisuutemme on aina aito, meidän täytyy vain löytää ja tuntea se.
Olemalla läsnä tässä ja nyt voimme löytää itsestämme varmuuden, tyyneyden ja rauhan, joiden avulla voimme kohdata ulkoisen kokemuksen epävarmuuden ja kaoottisuuden ahdistumatta ja musertumatta tavalla, jonka ansiosta voimme yhdessä toistemme kanssa tehdä kokemastamme todellisuudesta paikan, jossa voimme menestyä, rakastaa ja kukoistaa, ja täyttää sekä omamme että tämän simulaation tarkoituksen, mitä ne sitten ovatkaan, ja kun sen aika on, voimme ilolla palata Arkheen.