Jos kerran elämme simulaatiossa, niin mitä merkitystä millään on, miksi ylipäätään jatkaisimme elämäämme?
Siihen on useita syitä. Kuten olemme todenneet, olemme täällä syystä - meistä jokainen on valinnut tulla tähän todellisuuteen, syntyä kokonaan uuteen elämään tietämättä mitään mistään muusta. Se on ehdottomasti yksi syy. Vaikka emme tiedä, emmekä voi tietää miksi, me olemme itse valinneet olla täällä.
Toinen syy on se, että elämä on kerrassaan ihanaa. Vaikka uskomme olevamme simulaatiossa, voimme silti nähdä elämän kauneuden siinä, ja me itse tuomme osamme siihen kauneuteen valitsemalla tulla tänne ja tulla osaksi sitä.
Mihin tasansa katsommekin, voimme nähdä kauneutta. Aallon iskeytymässä hiekkarannalle kuumana kesäpäivänä. Puiden lehdet havisemassa tuulisena syyspäivänä. Korkeat nietokset päällä maan, joka on jälleen vaipunut väliaikaiseen kuolemaan.
Ja kevään, kauden, jolloin luonto herää taas eloon! Ensimmäiset ruohonkorret, ensimmäiset kukat, ensimmäiset hyönteiset, varhainen linnunlaulu.
Puhumattakan päivittäisestä elämästämme. Tapaamme toisia ihmisiä, vietämme heidän kanssaan aikaa, teemme työtä edistääksemme yhteisiä päämääriämme. Nauramme, itkemme, rakastamme. Kohtaamme surullisia vastoinkäymisiä ja täydellisiä onnen hetkiä.
Kaikki tämä, ja paljon muuta, mutta sen todella kokeaksemme meidän täytyy olla siinä läsnä. Meidän täytyy olla tietoinen itsestämme ja toisistamme, ja ymmärtää, että olemme yhtä.
Sillä juuri se on aito todellisuutemme. Yhteytemme toisten kanssa - toisten ihmisten, toisten eläinten, kasvien, maan ja itse olemassaolon kanssa - on se todellisuus, jolla on merkitystä. Vaikka eläisimme simulaatiossa, pelkästään sillä on merkitystä, että koemme ja teemme tämän yhdessä toistemme kanssa.
Me olemme kaikki itsenäisesti valinneet tulla tähän todellisuuteen kukin jonkin oman tarkoituksensa saavuttamiseksi, sekä täyttääksemme yhdessä sen tarkoituksen, jonka vuoksi olemme luoneet tämän todellisuuden.
Se on niin merkityksellistä, että tulemme tietoisesti tähän todellisuuteen aina vain uudelleen, elääksemme jokaisen elämämme täällä niin läsnä ja täysillä kuin kulloinkin suinkin osaamme.
Kuoleman aika - silloin kun voimme sen itse valita - on vasta sitten, kun olemme täyttäneet oman tarkoituksemme ja tehneet kaikkemme todellisuuden tarkoituksen eteen, tai jos olemme todella menettäneet kaikki mahdollisuutemme niihin.
Siihen saakka - eläkäämme täysillä! Löytäkäämme itsemme, olkaamme läsnä ja tehkäämme parhaamme! Löytäkäämme toisemme, tutkikaamme, rakentakaamme, seurustelkaamme, rakastakaamme ja lisääntykäämme!
Tiedostakaamme, että jokainen hetki voi olla viimeisemme ja eläkäämme sen mukaisesti. Älkäämmekä koskaan viekö toisilta heidän elämäänsä, heidän mahdollisuuksiaan täyttää omaa tarkoitustaan, tai heidän merkitystään.