Etiikka ilman uskontoa: Moraalinen viitekehys, joka ei tarvitse jumalaa

Kysymys, joka ei katoa

Olet kuullut sen ennenkin: "Jos jumalaa ei ole, mikä estää ihmisiä tekemästä mitä tahansa?"

Se on aito kysymys. Ei gotcha — vaan vilpitön huoli. Jos ei ole jumalallista lainantajaa, kosmista sääntökirjaa, ikuista rangaistusta... mistä moraali syntyy?

Uskonnot ovat tarjonneet vastauksia vuosituhansien ajan. Mutta yhä useammalle ihmiselle — rakentajille, ajattelijoille, luojille, jotka eivät voi hyväksyä väitteitä pelkän uskon varassa — nuo vastaukset eivät enää riitä. Ei siksi, että etiikka olisi ollut väärää, vaan koska perusta tuntuu mielivaltaiselta. "Koska Jumala sanoi niin" ei ole ensimmäinen periaate. Se on auktoriteettiargumentti.

Jäljelle jää jotain yllättävän vahvaa.

Ylhäältä annetun moraalin ongelma

Useimmat moraalijärjestelmät toimivat ylhäältä alas. Säännöt annetaan ylhäältä — jumaluudelta, perinteeltä, hallitukselta — ja sinä noudatat niitä. Ongelma ei ole itse säännöissä (älä tapa, älä varasta — noita on vaikea vastustaa). Ongelma on perustassa.

Kun moraali riippuu auktoriteetista, se romahtaa kun auktoriteetti kyseenalaistetaan. Ja aikana, jolloin jokainen auktoriteetti KYSEENALAISTETAAN, tarvitsemme jotain, joka seisoo omillaan.

Filosofi Johannes lähestyy asiaa toisin. Sen sijaan että aloittaisi säännöistä, hän aloittaa rakenteesta. Palvelemme sekä omaa että mahdollisesti todellisuuden tarkoitusta, kun voimme hyvin, elämme pitkään, menestymme omalla tavallamme ja annamme toistemme tehdä samoin. Tätä vastaan toimiminen on väärin itseämme, toisiamme ja todellisuutta itseään kohtaan.

Huomaa, mitä tässä tapahtuu. Etiikkaa ei aseteta ulkopuolelta. Se nousee olemassaolon rakenteesta itsestään.

Ensimmäiset periaatteet: Tarkoitus ja puuttumattomuus

Viitekehys pelkistettynä:

Lähtökohta 1: Tietoisilla olennoilla on tarkoituksia — syitä olla täällä, asioita joita he haluavat luoda, tutkia, kokea.

Lähtökohta 2: Toisen tarkoituksen toteutumisen estäminen vahingoittaa häntä syvimmällä mahdollisella tavalla.

Johtopäätös: Etiikan perusperiaate on puuttumattomuus tarkoitukseen — anna toisten tavoitella omaansa, kun itse tavoittelet omaasi.

Tämä ei ole libertaarista "kaikki käy". Se on tarkempaa. Johannes kehystää sen elämän itsensä kautta: Simulaatioon uskominen tarkoittaa elämän, rauhan ja vapauden kunnioittamista. Olimmepa simulaatiossa tai emme, nämä arvot pätevät, koska ne ovat rakenteellisia, eivät mielivaltaisia.

Ajattele: jos jokainen tietoinen olento on täällä syystä — vaikka se syy olisi itse valittu — niin väkivalta, pakottaminen ja manipulointi eivät ole pelkkiä sääntörikkomuksia. Ne ovat ontologisia virheitä. Ne rikkovat järjestelmän.

Miksi tämä toimii, vaikka olisit väärässä

Viitekehyksen erikoisuus on sen kestävyys. Johannes käsittelee tätä suoraan: Simulaatioon uskominen saattaa pienellä todennäköisyydellä olla väärässä, mutta se ei aiheuta vahinkoa. Tästä maailmankuvasta johdettu etiikka — ystävällisyys, läsnäolo, vapaus, elämän kunnioitus — pätee riippumatta siitä, onko taustalla oleva metafysiikka oikeassa.

Vertaa tätä uskonnolliseen moraaliin. Jos seuraamasi jumala osoittautuu olemattomaksi, koko moraalinen perusta murenee (ainakin loogisesti). Mutta tarkoitukseen ja puuttumattomuuteen perustuva etiikka? Se seisoo omillaan. Tarkoitus on havaittavissa. Puuttumattomuus on loogisesti johdonmukaista. Uskoa ei tarvita.

Rakentajille: Etiikka käyttöjärjestelmänä

Jos rakennat asioita — yrityksiä, koodia, yhteisöjä, perheitä — tarvitset etiikkaa, joka toimii, ei vain etiikkaa, joka kuulostaa hyvältä.

Tarkoituspohjainen viitekehys toimii käyttöjärjestelmänä:

Liiketoiminnassa: Älä rakenna asioita, jotka vangitsevat ihmisiä. Rakenna asioita, jotka laajentavat heidän kykyään tavoitella tarkoitustaan.

Teknologiassa: Jokainen rakentamasi järjestelmä joko laajentaa tai rajoittaa ihmisen toimijuutta. Tämä ei ole filosofinen abstraktio — se on suunnittelupäätös, jonka teet joka päivä.

Ihmissuhteissa: Se, että koemme ja teemme tämän yhdessä toisten kanssa, on merkityksellistä. Yhteys ei ole mukava lisä. Se on rakenteellista. Olemme täällä vuorovaikutusta varten.

Johtamisessa: Väkivalta ja vahingollinen käyttäytyminen estävät meitä täyttämästä tarkoitustamme. Tämä koskee myös henkistä väkivaltaa — manipulointia, pakottamista, kontrollointia.

Rohkeuden ulottuvuus

Etiikka ilman uskontoa vaatii jotain, minkä uskonto usein tarjosi ilmaiseksi: rohkeutta.

Kun et voi ulkoistaa moraalisia päätöksiäsi sääntökirjalle, sinun on ajateltava. Sinun on oltava läsnä. Sinun on otettava vastuu valinnoistasi ilman sitä lohtua, että "noudatin vain sääntöjä."

Johannes sanoo sen terävästi: Älä pelkää, vaan elä. Kun lakkaat pelkäämästä, vanha minäsi kuolee ja synnyt uudelleen tähän elämään. Eettinen rohkeus ei ole pelottomuutta — se on valinta toimia tarkoituksesta ja rakkaudesta käsin eikä pelosta ja tottumuksesta.

Tämä on vaikeampaa kuin sääntöjen noudattaminen. Se on myös rehellisempää.

Entä rajatapaukset?

Jokainen eettinen viitekehys kohtaa vaikeita tapauksia. Tämä käsittelee ne eri tavalla kuin useimmat.

Itsepuolustus: Jos joku uhkaa elämääsi, hän puuttuu tarkoitukseesi. Puolustautuminen on viitekehyksen mukaista. Mutta kosto — vahingoittaminen uhan poistuttua — ei ole.

Kilpailu: Reilu kilpailu ei ole puuttumista. Se on kaksi ihmistä, jotka tavoittelevat tarkoitustaan samassa tilassa. Sabotaasi sen sijaan ylittää rajan.

Vaikeat totuudet: Kertoa jollekulle jotain, mitä hän ei halua kuulla, jos se palvelee hänen kasvuaan, ei ole puuttumista — se on vuorovaikutusta. Valehteleminen manipuloidakseen on.

Viitekehys ei poista moraalista monimutkaisuutta. Mutta se antaa selkeän periaatteen, josta voi päätellä: laajennanko vai rajoanko tarkoituksen toteutumisen mahdollisuutta?

Käytännön testi

Näin käytät tätä viitekehystä arjessa:

Kysy ennen mitä tahansa merkittävää tekoa: Auttaako vai estääkö tämä tarkoituksen toteutumista — omaa ja muiden?

Siinä kaikki. Yksi kysymys. Ei käskyjä opeteltavaksi, ei auktoriteetteja konsultoitavaksi. Vain rehellinen kohtaaminen kysymyksen kanssa.

Saalis? Sinun on oltava tarpeeksi läsnä kysyäksesi sen. Ja tarpeeksi rehellinen kuullaksesi vastauksen.

Tämä hetki on ainoa asia, joka on meille varmasti totta. Etiikka ei loppujen lopuksi ole suuria järjestelmiä. Se on sitä, mitä teet juuri nyt, täysin läsnä ja selkein aikein.

Lopuksi: Rakentaminen ilman dogmia

Et tarvitse uskontoa ollaksesi moraalinen. Et tarvitse nihilismiäkään.

Tarvitset viitekehyksen, joka nousee olemassaolon rakenteesta sen sijaan, että se asetettaisiin sen päälle. Tarkoituspohjainen etiikka tarjoaa tämän: tarpeeksi selkeä toimiakseen, tarpeeksi kestävä selvitäkseen kyseenalaistamisesta, ja tarpeeksi rehellinen vaatiakseen täyttä läsnäoloasi.

Rakentajille tällä on merkitystä. Luot järjestelmiä, jotka muokkaavat ihmisten elämää. Niihin upotettu etiikka — ajattelitpa sitä tai et — joko laajentaa tai rajoittaa ihmisen kykyä toteuttaa tarkoitustaan.

Valitse viisaasti. Rakenna sen mukaisesti.

Ei jumalaa tarvita. Vain huomiota, rehellisyyttä ja rohkeutta antaa toisten olla vapaita.