Miksi olen täällä? Tarkoituksen löytäminen kun elämä tuntuu merkityksettömältä
Makaat sängyssä kolmelta aamuyöllä. Kysymys ei jätä sinua rauhaan: Miksi olen täällä? Mikä tässä kaikessa on pointti?
Et ole yksin. Tämä kysymys kummittelee miljoonia. Se ilmenee masennuksena, eksistentiaalisena ahdistuksena, tuona ontona tunteena kun kaikki näyttää ulkoisesti hyvältä mutta mikään ei tunnu oikealta sisällä.
Entä jos on olemassa vastaus, joka ei vaadi sinua liittymään uskontoon, omaksumaan jonkun toisen ideologiaa tai teeskentelemään, ettei kysymyksellä ole väliä?
Sinä valitsit olla täällä
Tämä on simulaationäkökulman keskeinen oivallus, kuten Johannes tutkii filosofisissa muistiinpanoissaan: olemme täällä syystä — jokainen meistä on valinnut tulla tähän todellisuuteen.
Ei jumalan valitsemana. Ei kohtalon asettamana. Sinun itsesi valitsemana.
Jos todellisuutemme on simulaatio — rakennettu kokemus, johon astuttiin vapaaehtoisesti korkeammasta todellisuudesta — niin astuit tähän elämään tarkoituksella. Tiesit, että se olisi vaikeaa. Tiesit, että unohtaisit kaiken. Painoit silti aloita-nappia.
Tämä muuttaa kysymyksen kokonaan. Se ei ole enää "Miksi olen täällä?" — vastaamaton, musertava. Siitä tulee "Mitä tulin tänne etsimään?" — henkilökohtainen, elävä, tavoittelemisen arvoinen.
Miksi et voi tietää tarkoitustasi (ja miksi se on juuri pointti)
Tässä on se osa, joka turhauttaa ihmisiä: emme voi koskaan tietää tarkoitustamme ollessamme täällä. Jos voisimme, se rikkoisi illuusion — kuin tietäisi elokuvan lopun ennen katsomista. Kokemus vaatii tietämättömyyttä.
Mutta tämä ei ole julma suunnitelma. Se on elegantti.
Jos joku ojentaisi sinulle syntyessäsi kortin, jossa lukee "Tarkoituksesi on X", optimoisit X:ää varten. Ohittaisit kaiken, mikä ei palvelisi sitä. Menettäisit ne sivupolut, jotka osoittautuvat todelliseksi matkaksi. Eläisit kapean elämän jahdaten etikettiä täyden elämän sijaan.
Tarkoituksen tietämättömyys pakottaa sinut elämään — tutkimaan, yrittämään, epäonnistumaan, tuntemaan mikä resonoi ja mikä ei.
Kolmenlaisia etsijöitä
Johannes kuvaa kolmenlaisia ihmisiä suhteessa tarkoitukseen:
Ne, jotka tuntevat sen luonnostaan. Heitä ajaa eteenpäin jokin, jota he eivät osaa aivan nimetä. He luovat, rakentavat, auttavat — ja se energisoi heitä. Heidän ei tarvitse älyllistää tarkoitusta; he elävät sitä.
Ne, jotka aistivat sen hämärästi. He tuntevat vetoa tiettyihin suuntiin, mutta eivät osaa määritellä mihin. Jotkut asiat tuntuvat oikeammilta kuin toiset. He saattavat tavoitella jotain merkityksellistä vuosia, mutta menettävät langan olosuhteiden muuttuessa. Elämä tuntuu raskaalta noina epävarmoina jaksoina.
Ne, jotka eivät tunne mitään. Päivä seuraa päivää ilman merkitystä. Pintaonnellisuuden alla piilee hiljainen kauhu: Tätäkö tämä on? Miksi olen edes täällä? Elämä tuntuu turhalta, joskus sietämättömältä.
Kaikki kolme hyötyvät samasta harjoituksesta.
Läsnäolo: tarkoituksen löytäjä
Ei meditaatioretriittejä Balilla (vaikka nekin voivat auttaa). Ei työn jättämistä "itsensä löytämiseksi" (vaikka joskus se on oikein). Harjoitus on yksinkertaisempi ja vaikeampi kuin kumpikaan: ole täysin tässä, missä tahansa hetkessä oletkin.
Kun olet läsnä — todella läsnä — voit tuntea mikä merkitsee sinulle. Ei se, minkä on kerrottu merkitsevän. Ei se, mikä näyttää vaikuttavalta. Se, mikä todella resonoi välittömässä kokemuksessasi.
Johanneksen muistiinpano 11 tarjoaa syvällisen harjoituksen: kuvittele itsesi vastasyntyneenä, joka näkee kaiken ensimmäistä kertaa. Ei omaisuutta. Ei rooleja. Ei historiaa. Vain tietoisuus kohtaa maailman. Siitä tyhjyydestä huomaa, mikä vetää sinua puoleensa. Mikä tuntuu elävältä.
Sinun ei tarvitse luopua mistään harjoittaaksesi tätä. Pidättäytyminen ei ole oikotie läsnäoloon. Ole läsnä perheesi kanssa. Ole läsnä työssä. Ole läsnä arkisessa. Siellä tarkoitus paljastaa itsensä — ei dramaattisissa eleissä, vaan todellisen elämäsi tekstuurissa.
Vuorovaikutus on välttämätöntä
Tässä on jotain, minkä Johannes tekee selväksi ja minkä yksinäiset etsijät usein unohtavat: vuorovaikutus on välttämättä osa tarkoitustamme täällä. Jos se ei olisi, emme olisi astuneet todellisuuteen, joka on täynnä muita tietoisia olentoja. Olisimme valinneet tyhjyyden.
Et ole täällä meditoidaksesi yksin vuorella ikuisesti. Olet täällä kohdataksesi muita, muuttuaksesi heidän kauttaan, muuttaaksesi heitä. Tarkoituksesi — mikä se ikinä onkaan — sisältää muita ihmisiä.
Entä jos elämä on vain peliä?
Jotkut kuulevat "elämä saattaa olla simulaatio" ja ajattelevat: Sitten mikään ei merkitse mitään.
Johannes kääntää tämän päälaelleen: kun elämäsi tässä todellisuudessa lopulta päättyy ja palaat minne ikinä tulitkin, miten muistat sellaisen elämän? Olisiko se ollut hukkaan heitetty, vai juuri sitä mitä halusit tehdä?
Jos elämä on peli, se ei ole kevyt mobiilipeli jota pelaat tylsistyneenä. Se on kaikkein immersiivisin, suuripanoksisin, täysimittaisin peli, jonka voi kuvitella. Ilmoittauduit koko matkalle. Et voi tallentaa ja ladata uudelleen. Jokainen valinta on pysyvä.
Kysymys ei ole siitä, merkitseekö peli. Vaan siitä, pelaatko sinä sitä vai pelaako se sinua.
Tarkoitus joka toimii joka tapauksessa
Tämän viitekehyksen kauneus on sen kestävyys. Vaikka olisimme väärässä simulaatiosta, sen tuottama lähestymistapa elämään on silti hyvä.
Läsnäolo, itsetuntemus, yhteys muihin, resonoivan tavoittelu, ihmisten hyvä kohtelu, vapauden kunnioittaminen — nämä johtavat hyvään elämään riippumatta metafysiikasta.
Sinun ei tarvitse uskoa simulaatioteoriaan käyttääksesi sitä. Sinun tarvitsee vain kysyä: Entä jos valitsin tämän elämän? Mitä haluaisin tehdä sillä?
Vastaus on sinun. Se on aina ollut.
Inspiraation lähteenä Johanneksen filosofiset muistiinpanot, joissa hän tutkii tarkoitusta, tietoisuutta ja todellisuuden luonnetta.